Jos minä astuisin sinun eteesi
ja kumartaisin syvään,
olisin näyttänyt kaikki tunteeni,
uskoisin ymmärtämyksen jyvään.
Jos minä tulisin vielä lähemmäksi
ja koskettaisin kaulaasi,
niin siitä paikasta varmaan sulaisin
ja juuttuisin ihoosi kiinni.
Ei ole suurempaa, ei korkeampaa,
ei kirkkaampaa, ei loistavampaa,
ei vakuuttavampaa, ei todempaa
kuin on herännyt ikäväni sinuun.
Aivan mahdotonta ja hullua,
naurettavaa, luvatonta,
tuomittavaa ja kiellettyä
on kasvava kaipuuni sinuun.
Äkkiä tuntuu itsestään selvältä
piirrellä sormella selkääsi sydämiä,
vaikka tiedän aivan varmasti,
että sormi myös viiltäisi veitsen tavoin.
Kun olen lähelläsi tänä hetkenä,
unohdan väliltämme esteet,
sinun äänesi imeytyy jo korviini,
virtaavat yhteen suoniemme nesteet.
En tahdo tietää mikä on viisasta,
arvokasta ja hyvää,
tahdon selvittää, mikä on aitoa,
tahatonta ja syvää.
En minä tarvitse kummempaa kutsua
sinun leukasi varjoon saapua
kuin nopean hymysi lupauksen
ja kääntyvän ruumiisi kahahduksen.
On aivan tarpeeksi aihetta siirtyä
kylkeesi aivan liki,
kun halusi alkaa piirtyä,
kun otsalle nousee hiki.
Minä valitsen mieluummin hetkisen
kuin kymmenen kaipauksen vuotta,
minä uhraan mieluummin varmuuden
kuin haaveilen sinusta suotta.