tuokin keräs taskuihinsa joka viisipennisen
jonka löysi kadulta ja säästöpossuun kätki sen
kulki keräs vuosikauden selkäranka naukuen
ja sitten luki lehdistä koko rahan poistuneen
tuokin kielsi aina kaiken lapsilta ja aikuisilta
siinä meni sillä aika, meni aamut päivät illat
siinä meni syksyt talvet keväät kesän kauniit ilmat
hapannaama, hymyilee vain joskus käsiseisonna**a
kaikki tuo on tarpeetonta kuollutta painoa
se hiertää painaa hartioita, unissakin vainoaa
aamulla kun herää nauruun itkunsekaiseen
huomaa jonkun, hihat solmineen
tuonkin takaa-ajo kesti monta päivää monituista
kunnes saatiin kiikkiin jostain pusikosta, enpä muista
miten monta teilasi se lehdissäkin oli siitä
kuva jossa hymyilimme iloisesti se ja minä