tuokin keräs taskuihinsa joka viisipennisen jonka löysi kadulta ja säästöpossuun kätki sen kulki keräs vuosikauden selkäranka naukuen ja sitten luki lehdistä koko rahan poistuneen tuokin kielsi aina kaiken lapsilta ja aikuisilta siinä meni sillä aika, meni aamut päivät illat siinä meni syksyt talvet keväät kesän kauniit ilmat hapannaama, hymyilee vain joskus käsiseisonna**a kaikki tuo on tarpeetonta kuollutta painoa se hiertää painaa hartioita, unissakin vainoaa aamulla kun herää nauruun itkunsekaiseen huomaa jonkun, hihat solmineen tuonkin takaa-ajo kesti monta päivää monituista kunnes saatiin kiikkiin jostain pusikosta, enpä muista miten monta teilasi se lehdissäkin oli siitä kuva jossa hymyilimme iloisesti se ja minä