repun täyttää lohkareilla,
mietteillään joka ainoan loukon
miehen kouran kokoisilla
lehtolapsilla alakulon
katkeran kappaleen kerrallaan
hän keräilee
ja jokaisen mukaan saa mahtumaan
tuskin neuvoja kyselee
selän päälle nostaa murheen,
kylmän kajon kulmilleen
vihan ottaa vyötäisilleen,
marssitahdin taivallukseen
käynyt on kaunaansa kuljettamaan
ja omastaan ei irti päästä
milloinkaan
muistoissaan
on mielikuvaa monta
silmitöntä syyllisyyttä,
pahaa mieltä pohjatonta
petettyä ystävyyttä
minne ikinä ne kantaakaan,
hän luovuta ei aarteitaan
taakkaa kantaa harteillaan
kuin rakkaintaan
kuollessaan
kuorman jättää hän lapsilleen
saavat kolmanteen tai neljänteen
sukupolveen taakan kantaakseen
koston kierrettä saa kuljettaa,
kuormasta uskonsa ammentaa
he eivät luovuta aarteitaan
taakkaa kantavat harteillaan
kuin rakkaintaan