repun täyttää lohkareilla, mietteillään joka ainoan loukon miehen kouran kokoisilla lehtolapsilla alakulon katkeran kappaleen kerrallaan hän keräilee ja jokaisen mukaan saa mahtumaan tuskin neuvoja kyselee selän päälle nostaa murheen, kylmän kajon kulmilleen vihan ottaa vyötäisilleen, marssitahdin taivallukseen käynyt on kaunaansa kuljettamaan ja omastaan ei irti päästä milloinkaan muistoissaan on mielikuvaa monta silmitöntä syyllisyyttä, pahaa mieltä pohjatonta petettyä ystävyyttä minne ikinä ne kantaakaan, hän luovuta ei aarteitaan taakkaa kantaa harteillaan kuin rakkaintaan kuollessaan kuorman jättää hän lapsilleen saavat kolmanteen tai neljänteen sukupolveen taakan kantaakseen koston kierrettä saa kuljettaa, kuormasta uskonsa ammentaa he eivät luovuta aarteitaan taakkaa kantavat harteillaan kuin rakkaintaan