Lammen kiville istuivat aatoksissaan
Syksy ja Aika sanaillen vastatusten
Syksy Ajalta kysyi: "Missä määränpääs on
Milloin ties on haara**a risteyksen
Miksi rientäen kierrät kesän syksyksi
Talven vuodatat puroihin kevään
Annat oksani ravistaa lehtensä pois
Lumen oksilleni sataa aina kun herään?"
Aika Syksyä kuunteli, tuulevaa, hyistä
Joka osaansa murheissaan huokaa
Syksy tahtoo tulla ois taakkaansa vailla
Pyrähtää häkistään vapauksien mailla
Mikset unestas nauti, Aika moitti ja masens'
Minun käytävä on taasen kaiken aikaa
Ajan kohtalo olla on valveilla aina
Unetta matkansa päämäärä toteuttaa
Lasinukke lammen kiville saapui
Kummasteli synkkää Syksyä ja Aikaa
"Miksi murhetta, ystäväni, kannatte siitä
Mikä osa osanne on, mitä kukin aikaan?
Elämä on kaunis ain' toisinaan
Toisinaan kaunis taas rumaksi muuttuu
Mutta älkää te murhetta, ystäväni, kantako siitä
Mikä ei murheista muutu vaan huokauksiin hukkuu"
Syksy allapäin kertoi lasinukelle siitä
Ettei koskaan tapaisi Kevättä, Talvea, ei Kesää
Hänen veljiä, vuodenaikoja, heitä ja noita
Jotka uinuvat aina kun hän itse herää
Sanoi lasinukke: "Älä tuhlaa hetkeäs toivoa toista
Mihin et koskaan kokea yllä
Elä se mikä elääkses jätetty on
Naura siitä mistä ilo sun herää"
Syksy ravisti lehtensä kellastuneet
Oksien sormet hän paljaiksi riisui
Aika matkaansa jatkoi lammen jäätyneen yllä
Jätti lasinuken hankeen särkyneenä
Aika valveilla kiertää viel' kierrostaan
Kiertää kun talvi kevään sateiksi taittuu
Se on saanu jätettyä Ajalle kannettavakseen
Se ainiaan kiertää, vain meidän muistolle haihtuu