Hänen tähtensä on kuoltu iäisyyden
Hänen tähtensä on synnytty ainain uudestaan
Hänen askeleensa on näet kuin arvaamaton viettelysten tuuli
Jonka syysviimat vie luotas nyt ja ainiaan
Hänen lupauksensa soljuvat vailla vertaa
Mielin ymmärtäväisin niitä jääty odottamaan on
Siksi surun hunnun kätköön nähty piiloutuneen
On murheen ja kaipauksien laaksoon tuomitun
Hän mennyt taas on
On hiekan jyviin hautauduttu tähtensä hänen
Huvittaakseen häntä ailahtelevan mielen surussaan
On itketty vailla pientä surun piilevää häivää
Miellyttääkseen häntä hänen kyltymättömissä toiveissaan
On hyväilty kiivain huokauksin asti aamuun
Todistettu onnen yhteistä määrää valtavaa
On vannottu paljon sitä kuuluisaa rakkauden liettä
Mikä milloinkaan ei viileyteen hiipuisi päältä maan
Hän mennyt taas on
Kietoo hän alastomuutensa keikistelevän toisinaan
Viattomuuden neitseelliseen valkeaan huntuun
Riisuu hellin hyväilyin toiveikkaaseen voimattomuuteen
Eikä jälkeen tämän salli edes pientä suudelmaa
Hän armahtaa hetken toisinaan paratiisillaan
Antaen haaveiden taivaalta kaikki kirkkaat tähdet
Jälkeen tämän tanssii takaisin yöhön sateiseen
Nauraen hölmöydelle narrin lemmenlupauksen
Hän mennyt taas on
Kääntyy kevään raikkaus syiseen alkutalven iltaan
Käy tuuli taas vaikeroiden kaihoisuuden satamaan
On huokaus seisahtunut verannan varjoon katsomaan
Hänen lähtöään joka ei kaiketi milloinkaan tee päätöstään
Kuiskaukset aaveena jäävät muistoina vain ilmaan
Hänen lähdettyään etsimään omaa ainaista vapauttaan
Miksi näin sitä ei kaiketi kukaan meistä milloin tietää saa
Miksi näin sen ainoastaan yksi tietää saa
Luoja lemmentaivaan