Hänen tähtensä on kuoltu iäisyyden Hänen tähtensä on synnytty ainain uudestaan Hänen askeleensa on näet kuin arvaamaton viettelysten tuuli Jonka syysviimat vie luotas nyt ja ainiaan Hänen lupauksensa soljuvat vailla vertaa Mielin ymmärtäväisin niitä jääty odottamaan on Siksi surun hunnun kätköön nähty piiloutuneen On murheen ja kaipauksien laaksoon tuomitun Hän mennyt taas on On hiekan jyviin hautauduttu tähtensä hänen Huvittaakseen häntä ailahtelevan mielen surussaan On itketty vailla pientä surun piilevää häivää Miellyttääkseen häntä hänen kyltymättömissä toiveissaan On hyväilty kiivain huokauksin asti aamuun Todistettu onnen yhteistä määrää valtavaa On vannottu paljon sitä kuuluisaa rakkauden liettä Mikä milloinkaan ei viileyteen hiipuisi päältä maan Hän mennyt taas on Kietoo hän alastomuutensa keikistelevän toisinaan Viattomuuden neitseelliseen valkeaan huntuun Riisuu hellin hyväilyin toiveikkaaseen voimattomuuteen Eikä jälkeen tämän salli edes pientä suudelmaa Hän armahtaa hetken toisinaan paratiisillaan Antaen haaveiden taivaalta kaikki kirkkaat tähdet Jälkeen tämän tanssii takaisin yöhön sateiseen Nauraen hölmöydelle narrin lemmenlupauksen Hän mennyt taas on Kääntyy kevään raikkaus syiseen alkutalven iltaan Käy tuuli taas vaikeroiden kaihoisuuden satamaan On huokaus seisahtunut verannan varjoon katsomaan Hänen lähtöään joka ei kaiketi milloinkaan tee päätöstään Kuiskaukset aaveena jäävät muistoina vain ilmaan Hänen lähdettyään etsimään omaa ainaista vapauttaan Miksi näin sitä ei kaiketi kukaan meistä milloin tietää saa Miksi näin sen ainoastaan yksi tietää saa Luoja lemmentaivaan