Pienen kylän nuoret rakastuvat serkkuihin
Geenit rasittuvat, minä tiedän
Miltä tuntuu ylätien miehestä
Kun lapioi hän polun kotinsa kohdalta
Umpeen, missä oja alkaa
Polun takaa outo metsä tuntuu isommalta
Ei taivas oo enää väriltään
Kuin uskontokirjan kuva**a
Tai kuten olutmainoksessa
Pienen kylän taivas
Isäni ikkunat kivittää
Kun saavun kotiini lapioimaan
Ettei säästäminen nyt ketään jalosta
Näin isän rippikuvan niin äkkiä
Ilman valmistavaa varoitusta
Kuin uidessani kohti matalaa
En arvaa osuvan pohjaan vielä siinä varpaiden
Tummaan veteen kirjoitan isän nimestä anagrammin
Siis olen turvannut siihen, ettei matala**akaan pohjaa erota
Isäni ikkunat kivittää
En tarkoittanut livistää
Säästäminen ei hänestä ketään jalosta
Kun maatila lopetetaan
Sen karttamerkintä muuttuu
Lehmä, jolla on lääkitys vielä jää
Vaikeasta kolosta isän heittämän rahan noukin
En suostunut sekaantumaan serkkuihin
Kivehen polku ehtii
Tie kapenee myöhemmin
Taloon, josta lähdin
Enää polku yltää