Pienen kylän nuoret rakastuvat serkkuihin Geenit rasittuvat, minä tiedän Miltä tuntuu ylätien miehestä Kun lapioi hän polun kotinsa kohdalta Umpeen, missä oja alkaa Polun takaa outo metsä tuntuu isommalta Ei taivas oo enää väriltään Kuin uskontokirjan kuva**a Tai kuten olutmainoksessa Pienen kylän taivas Isäni ikkunat kivittää Kun saavun kotiini lapioimaan Ettei säästäminen nyt ketään jalosta Näin isän rippikuvan niin äkkiä Ilman valmistavaa varoitusta Kuin uidessani kohti matalaa En arvaa osuvan pohjaan vielä siinä varpaiden Tummaan veteen kirjoitan isän nimestä anagrammin Siis olen turvannut siihen, ettei matala**akaan pohjaa erota Isäni ikkunat kivittää En tarkoittanut livistää Säästäminen ei hänestä ketään jalosta Kun maatila lopetetaan Sen karttamerkintä muuttuu Lehmä, jolla on lääkitys vielä jää Vaikeasta kolosta isän heittämän rahan noukin En suostunut sekaantumaan serkkuihin Kivehen polku ehtii Tie kapenee myöhemmin Taloon, josta lähdin Enää polku yltää