Hukun tämän tien tyhjyyteen keskelle korkeiden talojen jotka kohoavat taivaisiin koteina Jumalan kuvien jotka joivat nuoruuden lähteestä jotka rakensivat onnelan mut eivät löytäneet ihmistä sieltä löysivät pitkän, piinallisen kuoleman Vierii kyynel, vierii toinen, vierii silmistä vesi veden jälkeen rinnoilta helmoille, helmoilta joeksi ja joesta järveen järvi syvä kuin synkin suru on musta kuin yötaivas pimeä Tuonelan koivut, lehdettömät kuiskivat meidän kahden nimeä Tuntematonta maisemaa kuljen teen matkaa toivoen väsyneenä jään lepäämään katveeseen Tuonelan koivujen Sanoisit jotain, tekisit jotain jotta herätä saisin jotta Tuonen teiltä, sen vainioilta saisin elämäni takaisin