Ei pojasta polvi parane kuljen kömpelöin liikkein täällä pohjoisen maan päällä jossa sukupuu seisoo vahvana sen kuulen havisevan, varisevan ja tuulipukujen kahisevan Pilkkeenä isän silmäkulma**a olisi parempi olla kuin melankolian vainiolla jolla seisoo mykkä kansa auringonlaskua tuijottaen hiljaa valtioksi muuttuen Isän, pojan ja pontikan nimeen täällä kaikki vannotaan kautta pohjanmaan yksi kerrallaan joutuu luopumaan haaveistaan Sateenkaaren juurelta tyhjää kirstua kotiin kannetaan hangesta hautaan kieltä rautaan uudestaan ja uudestaan Ikkunoista katsovat silmät joilla ei ole kotia toisia kodittomia etsien aurinkoa joka jossain lähiön takana makaa kai jo kuolleena