Ismo Alanko - Kahdeksantoista aina lyrics

Published

0 147 0

Ismo Alanko - Kahdeksantoista aina lyrics

Terve, Ismo, mitä kuuluu Sä et tunne mua, mutta mä oon sä Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Älä säikähdä Sun kavereita siinä nurmikolla Ei ole enää, he poistuivat Tämä puisto on kuin ennenkin Samat kujeet toistuvat Me ollaan tässä yhdessä Kaikki yhtä aikaa Isät ja pojat sekaisin Minkä lahjan sulta sainkaan Anna mennä, älä jarruta Kuin tiukoissa mutkissa Paina urku auki suorilla Kaasu pohja**a Sillä sinun on valtakunta ja voima Iänkaikkisesti Mä oon sulle unta Sä viet mua ikuisesti Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi sunnuntaisin Jolloin täytyy saada nukkua Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi silloin kun on aika Olla hiljaa nurka**a Sä olet kahdeksantoista aina En ala neuvoa, en opettaa Koska sä tiedät paremmin Ota rennosti, älä jännitä Me ollaan yhtä myöhemmin Älä luule muita viisaammiksi Sillä viisaskin lankeaa Älä luule muita kauniimmiksi Myös kauneus on ankeaa Sul' on ovet ja ikkunat auki Suureen, kiehtovaan maailmaan Mä oon sulkenu niistä muutaman Mut' ei niitä saa loppumaan Kiitos siitä että kuuntelet Mitä sydän kuiskuttaa Älä anna pelon päättää Älä jalkojas liikuttaa Mä tein sen sitten kuitenkin Aloin neuvoja tuputtaa Koita nähdä mun lävitseni Sillä maailma huutaa Jokainen meistä on tärkeä Kaikki rakkautta ruikuttaa Et ole yksin, et ainoa Vaikka siltä vaikuttaa Anna mennä, älä jarruta Kuin tiukoissa mutkissa Paina urku auki suorilla Kaasu pohja**a Sillä sinun on valtakunta ja voima Iänkaikkisesti Mä oon sulle unta Sä viet mua ikuisesti Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi sunnuntaisin Jolloin täytyy saada nukkua Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi silloin kun on aika Olla hiljaa nurka**a Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi sunnuntaisin Jolloin täytyy saada nukkua Pistellään menemään Levätään vasta hauda**a Paitsi silloin kun on aika Olla hiljaa nurka**a Sä olet kahdeksantoista aina Kahdeksantoista aina Kahdeksantoista aina Kahdeksantoista aina