selin hiilikasaan seison, sisään katselen ja mietin sitä mitä ole en kaiken tiedät, teet ja osaat minua paremmin niin minä luulen ja pahoin epäilen te ette minua, vaan minä teitä tarvitsen aavistin, etten koskaan en ikinä, milloinkaan minä pysty tämän parempaan kaiken sen, minkä täällä lapset, minä teille tein neuvoja annoin ja suojelin en korjata voi, mitä tuhosin hiuksesi kampaan kauniiksi taakse korvasi tämän kerran viimeisen yllesi talvitakkisi kylmän suojaksi autan kerran viimeisen silmäni mä suljen, teidät aikuisina nään onko hyvä, että tänne jään? jos kaikki onkin harhaa, unikuvaa vaan olenhan lapsi kahden vanhemman joilla lasta ei saisi olla ollenkaan hiuksesi kampaan kauniiksi taakse korvasi tämän kerran viimeisen yllesi talvitakkisi kylmän suojaksi autan kerran viimeisen rakas lapseni kulje kanssani vielä hetken viimeisen anna anteeksi, olen vaivaksi... en ole pitkään aikaan ollut enää oma itseni