Minä tunsin kirkkaan keltaisen terälehdistä leinikin, tiesin hennon heräävän vihreyden pihakoivuista tietenkin. Olin nähnyt sävyjä ruskean kaarnapinna**a mäntyjen, ja sinisen kaikkein hennoimman varjoissa keväisten hankien. Mutta punaista vahvaa leiskuvaa en ollut tuntenut ennestään. En ollut tavannut värien vartijaa, jolla liekki on sisällään. Olin tuntenut kasvoilla pisarat huhtikuisessa sateessa. Muistin auringonsäteet polttavat keskikesällä ranna**a. Olin seulonut hiekkaa keveää läpi sormien useinkin ja aistinut ilmaa jäähtyvää sydäntalvella iltaisin. Mutta koskaan en ottanut huomioon pystyy sormilla näkemään ja ikuiset jäljet kallioon vain huulilla piirtämään. Olin kuunnellut tuulta ja tunnistin sävyt lempeät, myrskyisät ja kun oikein korvani herkistin, kuulin lehtien värinät. Sudenkorennon siiven sirinää, äänen sulavan lumenkin ja kun virta aaltoja virittää, tämän kaiken tavoitin. Mutta kutsuhuutoa haukkojen en ollut kuullut milloinkaan. Nyt sitä joka päivä kuulostelen ja olen valmis vastaamaan.