Edorf - Jälkiä olema**aolosta lyrics

Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu Tänäänkin on hyvin hiljasta piilossani Veden yllä roikun ilma**a ihostani Sen pinta odottaa värähtämättä tyynenä Pinnalle putoavaa räjähtävää kyyneltä Vangitsisin hetken jos tietäisin miten Pisaroiden ympärillä kiertäisin vaiti Jos lopun elämäni viettäisin siten Kolme kertaa minut kieltäisi kaikki Aallot hukkunutta heittelee, lumi nukkunutta peittelee Valo on uupunut ja heikkenee Ei tahdo ylitsensä kajoavan En tohdi nukahtaa kun pelkään sinun katoavan Toivon että voisin kuolleista palata Lakata pelkäämästä, suojella pahalta Pimeässä paholaisen näkee liikkuvan Kirkuvan, tulee kova sade, särkee ikkunan Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu En uskalla lukea enää sanaakaan Sillä jos vielä lähden, en ehkä palaakaan Jos pelko ja epäilys vartioivat oveani En koskaan tule siksi mitä toivon olevani Ihmisten joukossa minä varjona kuljen Pimeää tai valoa ei valvoja tunne Ku näkyjän kourissa hokee sanoja kuulle Edessä tuomarin joka ei armoa tunne Ja kun viimein olen kertonut kaiken Petolliseen ystävyyteen verhotut aikeet Niin saan polttomerkin kaulaani Ja jäädä rauhaani kaivamaan routamaahan hautaani Vieras ääni puhuu kauttani öisin Kertoo kuinka raunioista alttarin löysin Vanha mies sidottu rautaisiin köysiin Pyytää että ranteisiinsa naulani löisin Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu Jos vielä hetken annat elää Ryömin näiden okaiden lävitse kun ei jalat kanna enää Taas vuosia vanhempana herään Puran auki tätä loputonta lankakerää Ja jos vielä yhden päivän annat elää Rampa eläin saa lentää, en kaunaa kanna enää Ja vaikka ehkä kuolleempana herään Pitelen nyt käsissäni tätä korutonta lankakerää Kun voimakkaimman mielen täyttää hulluus, se on repivää Kun katson viereeni peiliin, nään kynnet jotka säälimättä repii rikki mieleni seiniä Sydämissä kuolema ja kurjuus, ja se leviää Yössä kehtoni keinuu, unohdettujen henkien tuska minun ylläni leijuu