Oli päivä maailman parhain, oli vaatimuksia jo varhain Joita toimitettiin ties mistä, oli hirveetä säätämistä Kello kaula**aan aika juoksi käsittämättä minkä vuoksi Tiesi vain tuloksia täytyi nostaa, piiskata kuolluttakin hevosta Niin me ravattiin kehdosta hautaan, hakattiin aivan kylmääkin rautaa Kaikki tiesi jo tullessaan sisään, nyt vaan kiiresti kaikkea lisää Laitettiin vaikka heikolle jäälle, elementtitalot toisten päälle Radio toisti tunnissa kerran: "Peilistäs näet maailman herran" Jotain siitä kai kuuli tuo tuuli kun kovin niin ryhtyikin puhaltamaan Alkoi mahtavaa myrskyä yllemme valmistamaan Voi meitä! Voi teitä! Eksyneitä! Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys Pelastusarmeijaporukka yön metelöi ja pastori rumpua löi Mustat pilvet kerääntyi ensin, aivan kohta jo rakeita lensi Räntää, kiviä, rapaa ja muuta, taivas alkoi sylkeä ja huutaa Ja kuin jännitetty jousi, ostoskeskus otti ja nousi teräksisille verkkojaloilleen, eikä muukaan jäisi aloilleen Pääkseen puolet Puolanmaata pisti, keskelle keikkumaan nätisti Palavat silmänsä keltaisista hampurilaisketjun kirjaimista Se löi Vapaudenpatsaasta vinon, pilvenpiirtäjistä halkopinon Jälleen kokonainen kansa juoksi, nyt vain henkiriepunsa vuoksi Metroasemasta jäi vain tomumaja marmorille maatumaan Ja kun keskustori katosi käsitin, moni tulisi kaatumaan
Se viskoi taloja virtojen suihin, katuvaloja puistojen puihin Rouvat moottoritiesillan alla tukki korvia persilijalla Huusi sireenit kellot ja väki, joka ukkostaivaalla näki kun tuli vaunut ja helvetin piskit, meteoreja kupeiltaan iski Silloin viime hetkellä juuri, tuli taivaan leimahdus suuri Sokaisi koko surkean maan, suisti ratsuväenkin radaltaan Sitten oli jotain aivan uutta, pelkkää pimeää hiljaisuutta Ja kun valkeni vaimoni vaan, pyyhki pölyistä pukuaan Että joku meitä silmiin sahaa, jos se olikin vain unta pahaa Vaan jos niin kuka tän sopan keitti, tänne merenrantaan meidät heitti Kuka sekoitti herrat ja narrit niin hyvin ettei enää milloinkaan toista toisesta erottamaan kyennyt taikuri taitavinkaan Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys Kultaisin aterimin herrat puuroa söi ja pankkiiri rumpua löi Äskettäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä Seesteinen, syvä, loputon saa uskomaan että kaikki muukin on Kaikki on hyvin, meri on hyvä Se on sininen syvä, loputon Saa uskomaan että kaikki muukin on Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä Se on seesteinen, syvä, loputon saa uskomaan että kaikki muukin on Kaikki on hyvin, meri on hyvä Se on sininen syvä, loputon saa uskomaan että kaikki muukin on Kaikki on hyvin.