Elämä on kourallinen tomuu, kaikki muu on rojuu, lopunajan romuu
Mitä sitten kun symbolit hajoo, oo se reikä mihin kaikki valo katoo
Meissä kaikis on halkeemii, ei tarvi pyydellä anteeks niit
Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinkun kaikki mitä sulle ikinä kuulua vois
Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee
Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee
Vaik olin vasta nuori, tajus mitä elämä on kun Pelle Hermanni kuoli
Päällä miesten on laudat, sisällä patsaiden haudat
Kaikki loisto on kaatuvaa, jokainen roisto on maatuvaa
Ja niin meistäkin jäljelle jää, vain pronssista valettu pää
Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee
Patsaatkin kuolee, patsaatkin kuolevat, patsaatkin kuolee