Miten saatoinkaan satuttaa,
kaiken kauniin jälkeen sivaltaa.
Kunpa tietäisit, mitä tunsinkaan
silloin kun käden nostit kuin suojaamaan.
Voi miksen sanoja takaisin saa.
Miten tahtoisin selittää,
syitä käytökseeni esittää.
Vaan silloin tärkeimmän peittäisin.
Olet minussa kuin haava,
joka aukeaa yllättäin.
Kipu yltyy yltymistään,
jossain sydämessä päin
ja joudun alusta alkamaan taas.
Miten tahdoinkaan unohtaa,
kaiken väliltämme kadottaa.
Ehkä uskoinkin onnistumiseen,
kunnes kohtasimme uudelleen
ja mikään muuttunut ollutkaan ei.
Olet minussa kuin haava,
joka aukeaa yllättäin.
Kipu yltyy yltymistään,
jossain sydämessä päin
ja joudun alusta alkamaan taas.
Kunpa voisitkin ymmärtää,
anteeksi antaa, vielä välittää
ja ehkä alusta alkaa taas...