Se lienee lajinsa viimeinen, jätti tasalämpöinen.
Ontuen näyttämöltä poistuu, Darwinin oppeja noudattaen...
Sen syöksyhampaat jo kellastuneet, tylsyneet ja halkeilleet...
Sen karvaiseen kylkeen joku näyttää, ristinollaa pelanneen...
Ja kärsällään se hiljaa soittaa, laulun alakuloisen...
Vain itselleen se sitä soittaa, Mahleria mukaillen...
Takajalkaansa laahaten, selkä kylmässä höyryten.
Halki jäisen aron kulkee mammutti purutäytteinen...