Oli aika viidennen kuninkaan,
Maa**a peikkojen
Se oli aika vaaran ja pimeyden
Aika valtikan pahuuden
Tuon valtikan mustan ja rautaisen takoi seppä kääpiöiden
Hän oli vankina suurpeikkojen
Vankina pahuuden.
Piti valtikasta syntyä vallan väline kuninkaalle peikkojen.
Mutta viha takojan muotoili siitä pimeyden ikuisen...
Joutui valtikka käsiin Dragulonin
Tuon kuninkaan lohikäärmeiden
Niin hän vallan sai yli kansojen
Yli merten ja maiden kaikkien
Ja tuota valtaa pimeys johdatti
Ja tuota valtaa Dragulon käytti
Vähitellen taipui ruhtinaat
Vähitellen kaikki kuninkaat
Vähitellen orjina pahuuden oli kansat ja valtiaat.
Pian tajusi Dragulon mahtava
Tuon viekkaan juonen pahuuden
Mutta oliko jo liian myöhäistä?
Joko vallan oli saanut se ikuisen?
Ikuisen?
Kaikki kansatkin valtaansa alistaen,
Pahuus näivetti kansoja vähitellen.
Niin sai Dragulon kohtalon samaisen
Jota jakanut oli hän nauraen.
Oli aika tullut rakkauden,
Oli aika tullut ystävyyden
Välille kääpiöiden ja haltioiden,
Välille ikuisten vihollisten.
Niin taottiin symboli rakkauden,
Uusi valtikka väriltään kultainen.
Sen päähän smaragdi punainen
Timantti hyvyyden ja rakkauden.
Oli aika tullut haltiain,
Oli aika pahuus kaataa.
Oli aika rakkauden valtikan
Musta valtikka hautaan saattaa.