(Säv. Jori Sivonen, san. Raul Reiman)
Sosiaaliturvatunnus on nyt koko nimeni.
Yksityinen persoonani impulsseiksi pimeni.
Elämisen tuska meni, sielu täyttyi rauhalla,
Koska olen elossa mä tietokonenauhalla.
Mut jos on mikroprosessori pimeä,
Ei mulla ole numeroa, nimeä.
Jokaisen voi tunnistaa vain näyttöruudun mukaan,
Siinä jos on vikaa, vikaa, vikaa, vikaa,
Kukaan ei oo kukaan.
Sinä, jos vain tahdot minut pikaisesti kohdata,
Samaan näyttöruutuun heti koodisi vain johdata.
Yhteinen on hyllystössä meillä nauhakansio.
Että ollaan yhdessä, on tietokoneen ansio.
Mut jos on mikroprosessori pimeä,
Ei meillä ole numeroa, nimeä.
Jokaisen voi tunnistaa vain näyttöruudun mukaan,
Siinä jos on vikaa, vikaa, vikaa, vikaa,
Kukaan ei oo kukaan.
Kun ei ole ykstyisyys ihmisellä sala**a,
Näyttöpääte kertoo käynkö kylässä vai kala**a.
Jos mä itse sekoan, niin ei se ole loppuni.
Kunhan kone pelaa, saavat palaa omat proppuni.
Mut jos on mikroprosessori pimeä,
Ei mulla ole numeroa, nimeä.
Jokaisen voi tunnistaa vain näyttöruudun mukaan,
Siinä jos on vikaa, vikaa, vikaa, vikaa,
Kukaan ei oo kukaan.
Kukaan ei oo kukaan.
Kukaan ei oo kukaan.
Kukaan ei oo kukaan.
Ei kukaan ei oo ei kukaan.