Silmät ummistaes nään mahtavan valokaupungin,
täyn käärmeitä ja krokotiilei.
Tunnen yhden liskoista sisälläni,
enkä tänään juonut likasia porttojen viinei
Aivan ku katala matelija takana jahtais
Mitäpä poika polonen käärmelle mahtais?
Ehkä poliosta jäänyt suoniini olio,
joka sanoo, että "jokainen on kopion kopio".
Makaan noissa noidutuissa lakanoissa
riivattuna väkkäränä painajaisten soissa.
Alla marraskesän iturata suonii vetää,
valmiina valmistamaan entsyymejään
Pilkkopimeässä välähdys reliikistä,
heräilen huohottaen hikimärissä vetimissä.
Tekee kahdeksikkoja mun sisäelimissä,
meiän astraaliunien yhteinen esiesi-isä.
Aluksi näin yös raajattomia sikiöit
ja mietin miten uskaltaisimme lisääntyä?
Jos meidän teot synnyttää vaan hirviöit
ja tahtois kunnialla jokainen ikääntyä.
Nyt verihiukkasten pohjapiirros
nousee kurkkuni päähän kurkkaamaan.
Hiotaan poikki omaa kaulaa,
sulosilla sormilla suomuista nauhaa.
Sylissä kehrää kivistä lankaa,
vaskisella värttinällä hopeaa hankaa.
Se on kyrvännupista kupolin nuppiin,
näitä luisia portaita tajunnan rantaa.
("historia kiertää kehää" ...
"tietoisuus kasvaa" ...
"ohjelmoitu DNA:han")
2 yötä menee toistellen mantraa,
la la laa laa laa.
Sit sakaroiden väleistä, solmuista saparoiden
haparoi kupoliin ja kruunushakraan, as
Roikun marionettina taivaan valonuorista,
pääkoppani tiedostot formatoitumas.
Sisiliskon silmänteitä tiedonjano selitty.
Tää salamatkustaja on vanhemmilta peritty.
Alkukantaan koodattu muutos käynnis,
vaik en serpenttiiniihapoista ymmärrä täysin.
Tiedät jos tää tuhonnu sut,
louhen sydämenilyönnit on nyt lumonnut mut
Alan pelkää kuolevani
tai aivan ku joku sisällä miettis niin puolestani
"Nyt laitetaan uusiksi minuus
Alas pikkuliero ala märsäilee kipuus
Tuu puolelta öin tapaamaan mua
tai katumusvöin tuun sinne tapaamaan sua."
Niin tungen sormet syvälle kurkkuun,
koitan päästä nisän nilviäisestä eroon.
"Hienoo, kohtalosi kasvaa kieroo."
Varpaiden juures metafyysisii etanoit,
annan liskon liejun lentää sisältä pois
Verisessä lammikossa sydämen kari,
josta värähtää auki keltainen silmäpari
Lammikko alkaa hissukseen lipumaan
mukana noi taudit, jotka kitumaan pistänyt.
Käärmeen ei tarvii nahkaansa kantaa,
upottaa hampaansa mun selkärankaa.
Leukansa muljauttaa, mut suuhun vetää
ja yhellä erää nielee maapallon perään.
"Nyt on aurinkosi musta
ja suuri ilo on olla osa ruuansulatusta."
Parasta matkalla ottaa vaa leedist
kun impulseilla alkaa puhumaan geenit.
Ympärillä suomuinen kerros on.
Myrkky lamaannuttanut hermoston.
Tunnen nahoissa vereni verikoston,
käärmeen sisällä liihotan ku Eric Koston.
Turha painia painajaisten kanssa,
vastustaa sitä minkä oma pää on luonut.
Tuotu painajaiset pään koluumista varten
ja elää kunnes matelija on kuollut.