unistani muistanko kasvot hiustesi keskellä hehkuvat ilon surun suuressa vuossa kuin yöstä nousevan auringon kielen tapaan värähtävät puut yksin metsässään niihin hirtetyistä jää jokainen vaille itkijää että meille jäisi päiviemme määrä täytenä että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valkea kaita polku paratiisiin kulkee läpi painajaisten hirviöitten, kummajaisten kauppasaksavainolaisten tornia ei ajatuksistaan saa ei ajatuksistaan tornia ja polku paratiisiin - vähiin käy se tie se on tarina luomisesta ikuisesta huomisesta eilen eletyn onnen muisto pakeneva nykyisyys ja kun lapsi syntyy se syö meitä elävältä syö meitä sisältä kunnes olemme vanhemmat korkea kesän päivä horisontti ääretön haukan lento taivaan sineen ihmeelliseen, uhkaavaan missä pölyisillä valtateillä viestinviejät vaeltaa auringossa ahavoituu airueitten olkapäät