Monta vuotta häntä arvostettiin
Kunnes kerran kävikin niin
Että poltti kaikki miljoonansa
Vihoviimeiseen seteliin
Nauroi kauan ja makeasti
Katsoi kansaa ja nauroi niin
Katsoi kansa häneen kyynelsilmin
Ja hänet miltei lynkattiin
Minä en ole tohtori kummoinen
Mutta tiedänpä sentään sen
Että päällisin puolin on potilas
Lähes täysijärkinen
Hän sanoo ettei tahdo edes olla tätä rotua
Kun muu väki hississä monistuu
Hän selän kääntää ja katoaa
Tätä joutilasta kavahtakaa
on säröjä sielussaan
Ei vaadi, tahdo, kadehdi,
ei kumarra mitään johtajaa
Tätä joutilasta kavahtakaa,
se ei kuulu maailmaan
Vain laiskan läksyjä kantaa
ja niitä kalloosi kaivertaa
Lapsi joka usein hymyilee
silmissänne on suloinen
Vaan jos nauraa vanhalla iällä
niin on vajaaälyinen
Minä en ole tottunut suremaan
vaikka potilaat pois kuolee
Mutta käypää rahaa jos poltetaan
se ajatus kyllä häiritsee
Tätä joutilasta kavahtakaa
on säröjä sielussaan
Ei vaadi, tahdo, kadehdi,
ei kumarra mitään johtajaa
Tätä joutilasta kavahtakaa,
se ei kuulu maailmaan
Vain laiskan läksyjä kantaa
ja niitä kalloosi kaivertaa