Jou, jou, aa.
Tää päivä, joka nousee tuolta idäst, se on meidän. Me ollaan ikuisesti cool, ku levikset ja rayban.
Jos meil on joskus kultainen CD-levy seinäl, niin laatas lukee sunki nimi, se on meidän.
Ja käteinenkin on meidän, jos mä tienaan sen. Eikä meidän tarvi koskaan istuu pöytään vieraaseen.
Ja välillä täs joutuu silmiänsä hieraseen, niinku: "God damn! Joutuuks täs kuplivaa siemaseen?
Juhlistaan elämää?" Mä tiiän, et tää on klisee, eikä tän eteen oo vuotanu verta eikä hikee.
Sä rokkaat flip floppei, mä rokkaan Nikee. Kävellään kaupungin halki, kun se vetää sikeit.
Ja kun mä tänään herään iltapäivästä, ei onneks tarvi ovee perässään kii läimästä.
Ennen sillä meiningillä kävi äijästä, ettei kattonu ees viereensä, jottei säikähdä.
Nyt mä avaan kaihtimet ja annan häikästä. Laitan kahvin tippuun ja sulle teen,
ja se on oikeen, aistin sen tästä päivästä. Pyydän sut istuun ja katan sun eteen,
ja istun vastapäätä ja pyydän anteeks, sitä etten oo ollu aina läsnä tarpeeks,
ja omiin ajatuksiini itteni peitän, enkä sillon nää, et tää elämä on meidän.
Ja nää sanat muuttuu paisteiks, kun mä ne ilmaan heitän. Tää kesä ei oo mun, se on meidän.
Tää kesä ei oo mun, se on meidän. Nää päivät tässä elämässä, ne on meidän.
Ja mul on mun tytöt käsipuoles ja tässä kävellessäni mä tiiän, et kultaa vuolen.
Tää on meidän päivä ja myös huomen. Mitä muuta tässä voi sanoo? "Se on meidän."
Joo.
En taaskaan ollu laulamas Nukkumattii nuotin vierestä. Etkä sä halunnu nukkua, se on joskus kii niin pienestä.
Iskä ei tullu kotiin, eikä ikävää mikään lievennä. Unohdan kuinka tärkee sulle oon ja sit nielen tän
tunteen, kun taas muistan ja marinoidun taas liemessä. Studiol menossa narulle, mut aamul haisen mieheltä,
joka on nauttinu nestemäistä inspiraatioo. Toteutan itteeni, kun äitis hoitaa sua. Samaa vanhaa kaavioo
täs juostaan läpi, iskä tekemäs kahta työtä, kunnes alkaa leiville lyödä ja elantoo meille tuottaa räpit.
Vaikkei se tapahtuis koskaan, on hyllys levyt silti, ja vanhoista muistoista on päässä ehyt filmi.
Hait niitä jatkuvasti ja kuulutit: "Täs on iskä." Pyysit aina: "Se Funkki soi, soi -biisi soimaan pistä."
Tanssit biittiin, opit rumia sanoja, "mitä helvettiä?" Mä olin niin ylpee, ku osasit poikii poundil tervehtiä.
Kelasin ostanks sulle AF-ykköset vai Maxit. Mut sit mä tajusin sen, sähän oot vasta lapsi.
Sul on paras äiti ja kummisetäs äijä kovin, eikä vaan siks, et se anto sulle lahjaks Wu-Tang-bodyn.
Ja mä vaan koitan antaa sulle kodin, ja pyydän ennen ku rupeet muusikoks, mieti tovi.
Oot saanu nähdä kuinka tässä hautuu monis liemis. Iskä ois messissä, mut senhän sä jo tiesit.
Ja nää sanat muuttuu paisteiks, kun mä ne ilmaan heitän. Tää kesä ei oo mun, se on meidän.
Tää kesä ei oo mun, se on meidän. Nää päivät tässä elämässä, ne on meidän.
Ja mul on mun tytöt käsipuoles ja tässä kävellessäni mä tiiän, et kultaa vuolen.
Tää on meidän päivä ja myös huomen. Mitä muuta tässä voi sanoo? "Se on meidän."