Oon hengittänyt likaa, joka keuhkojani pilaa, oon hengittänyt ilmaasi antamatta tilaa.
Oon hengittänyt rakkautta, hengittänyt vihaa, ja välil en oo hengittänyt, anna ilmaa.
Ku ympärillä maailma imee happee itelleen, keuhkot on tyhjinä aina.
Täällä maailma hengittää sun tahtia, ku ylikansotuksen takia jo palkeet menee kahtia.
Astmaatikko, ku polttaa spliffei, ny kymmenii viikos, lääkäreille kiitos.
Taudit parantuneet, mul kasvaa vaarantunne. Elän viimest päivää tääl ikusessa valveunes.
Tuuli puhaltaa, on suuni kuiva. Nyt ihmiset valtameressä pakoon uivat.
Kaikki haluu oman palan ilmakehästä, kun uus sukupolvi keskelt ydintalvee heräs. Mä
koitan miettii vielä mitä voisin tehä, ku kauneus ympärillä on vaan saasteet ilmakehäs.
Eikä sateenkaaren päästä mitään löytynyt, ja mut piti hengissä vesihöyrytys.
Ja nyt hengitä mun kaa, täällä ilma on kuivempaa.
Ja nyt ulos puhalla mun luvalla, mun luvalla.
Ja nyt hengitä mun kaa, täällä ilma on kuivempaa.
Ja nyt ulos puhalla mun luvalla.
Mä nousen kylpyammeest veden alta just ennen ku happi loppuu, ja hetken luulen, et siihen tukehdun.
Mut sit tajuun, ettei se tunne katoo minnekään. Se on ollu tääl kokoajan, se on mussa itsessä.
Niinku syntymäs ois kuristanu napanuora, ja haamukipuna mulle se tunne ain takas tuodaan.
Et oma keho kuristaa mut hengiltä. En tiedä selviinks mä, en pysty hengittää.
En pysty hengittää, ku silmis sumenee en näe enää ees kenkiäni.
Henkiinjäämisvaisto, henkiinjäämistaisto, elämää äänin haisto.
Mä yskin vettä, vesi muuttuu vereks, veri muuttuu viiniks, viini takas vedeks.
Harhakuvii ja ihmetekoja, mä tunsin olon Jeesukseks ku olin sekoomas.
Se koomas on hauskaa, et herätes olo on lähinnä alus taas.
Mä haluun alustaa, jokasen vesitipan mun ruumiista savustaa.
Mä nousen kylpyammeest veden alta just ennen ku happi loppuu.
En pyydä ketään pistään ilmaan niiden stenkkuja. Henk.koht. olo kenkkuja.
Henki pihisee, hikiseen, Citizen Meikä ja kurkus kumilenksuja.
Mikä on tää saundi tääl? Sukeltajan tauti pääl, typpitankin tyhjän pintaveteen haulit jäävät.
Rääpät pois, nousen takas satulaan. Vesiskootteri liukuu pitkin lagunaa.
Kaikkial aquaa, Antarktis nakuna, Matata Hakuna. Tyhmyys takaa onnen, nää.
Kaiken kajonneen, vedän rasaks mun tabulan. Vakuumi vakuuttaa, mielen Holmenkollen.
Työnnän vuoret Mariaanien hautaan. Flatline, Shokki-Tommi auttaa.
Sukellan Pohjanmaan kautta, vaik pohja on kaukan. Pohjal on rauha.
Ohjannu kauan, virta nyt viettää. Aivot ilman happee viel henkeään piettää.
Kuinka kauan voin kidukset itseltä kieltää? Ahti yksin tietää.