KKK, Ruger Erectus. Piiput pystyssä, joojoojoo.
Päästän ulos puolivillasen kuoleman. Esittelen sille Kampin kullatun tuonelan.
Ei olla kumpikaan nuorii huomenna, eikä filosofit koskaan sun sanoja suomenna.
Synteettinen jehova, teini on teholla. Uskoo koko keholla: me bailataan taivaas!
Sun synopses sekotan, hengiltä hekotan. Eläköön, ebola mun aivoja painaa.
Palmusunnuntaina vitsa vai viikate? Kevät koittaa, pajunkissaa tsiigailen.
Kolesterolipommi, pizzaa viipale. Hittii hiisailles se on orgaaninen onni.
Kaikki elävät ne jotenkuten menehtyvät. Jäljellejäävät aina jotenkuten menestyvät.
Ja vaikka talvi aina seuraa syksyä, se syvenee, hyvenee, husii ku on pystyssä, Erectus.
Mistä tietää, et kevät on täällä? Ku lumi sulaa ruiskujen päältä,
ku kylmää vain sisältä päin. Halla meihin itämään jäi.
Huhtikuu on kuukausist julmin. Se työntää sireenejä kurviin.
Harva sun kavereis sen ironiaa näkee, et sun matkas sattu loppuun leikkipuiston liukumäkeen.
Sunki perään on jo jonkin aikaa huudeltu. Kurkkuun jumiinjääneitä lauseita alas huuhdeltu.
Muttei luonto tunne kaipuuta. Me ollaan kaikki vaan kaikuja, ala haihtua.
Alati vaihtuvaa on rytmi. Me halutaan vaan jakaa meiän myslit, mut kaikki lähtee yksin.
Kuka ensimmäisen loikkaa, ku kevät meitä koittaa?
Taakse jätetty jo kaikki talven surut. Nousee fiilis niinku itsemurhalu... Sä itsemurhast ite puhut,
en voi pelastaa sua täältä pois. Heikolta jäältä pois, me mennään kohti valoa.
Kelloo vastaan taistellessa aina hävii. Vuosi vuodelta meille aika käy vähiin.
Kevään tulon huomaa parhaiten siitä, miten pillerit vaan vaihtaa värii.
Synnyn joka vuosi uusiks keskosena. Tuleva kohtalo, ku Kallios denal.
Taivas välähtii, sulla sädehtii silmut. Räystäässä lomal puolikuollu pikkulintu.
Tää maisema unenomainen. Psyyke niin haiseva, himas lomailen.
Näätsä tän kauneuden ite? Fiilikset tarjoo Klotriptyl mite.
Mä rakastan sua keväällä, mut voit olla varma, et jätän sut syksyllä.
Kevät koittaa kuolemalle ja meille. Uusi Erectus on pystyssä, Ruger.