Aukaiset kohtalomme,
näytät tien.
En saa sinusta muutakaan.
Lauseen muotoilen,
murtuneena eteeni jää
vaiennut ikuisuus,
sana viimeinen.
Lauseet kateuden
nyt tahdon kadottaa.
Vien sen kaiken
ulos totuutena.
Muisto tuijottaa
hukkuneita katseitaan.
Sen vuodatan loppuun.
Yksin valheiden
sirpaleina eteeni jää
vangittu ikuisuus
sana viimeinen.
Vien sen kaiken
sanattomaan ajan painajaiseen.
Vaiennut kaipaus
kaikuu
hiljaa sisälläni.
Niin autioina
huokaavat
menneisyyden haaveet
kadonneet.
Hiljaiseen
kärsimykseen
painan pään.
Nyt tuntematta
muutakaan.
Pimeys koittaa
enkä luota kohtaloon,
ihmiseen, elämään?
Unohdan kaiken särkyneen,
riisun pois sanat kyyneleitä raskaammat.