Syystuulen kantavan
Luota kaukaa hyisen pohjoisen
Pyörteisiin kirjoitetun kirjeen kuulen
Ulvovan kuin sudet kuuta kylmää vaikeroiden
Sanat nuo luoksemme kantaa
Synkän murheen kuiskauksen
On tuuleen kirjoitettu säkeet pahuuden
Enteet syntyvän lopunajan pimeyden
Mustan ruhtinaan
Viitan liepeet luo varjon valon nielevän
Ylle kaukaisen hyisen rannan pohjoisen
Joka aamuin aina askeleen likemmäksi käynyt on
Katseensa hiilen mustaa
Yötaivasta syvemmin pimeydellään loistaa
Syleilyynsä synkkään satiiniseen
Sulkee eksyneen lapsosensa langenneen
Pimeyden suunnaton mahti
Kylmä kalmansuudelman kaltainen
Aatoksemme harhat viekoitusten täyttää
Peili tuonpuoleinen eteemme avautuu
Vietellen
Kyltymätön himo kiihkon kaltainen
Ruumiin paljaan voimattoman valtaa
Saaden väreilyyn kielletyn nautinnon
Nyt meistä jokainen
On lapsi pimeyden ruhtinaan
Vanki päättymättömän himon ja nautinnon
Joka lävistää lailla nuolen noituuden unhoitetun
Tää on vain sali varjoinen
Sali itse ruhtinaan pimeyden