Kivet jäisevät kupeestaan heijastaa
Kasvot jäätiköin herrain kalvakkain
Irveestä muinaisten tuonpuoleisten
Seisahtuu puron virta ruosteinen
Ovat ainiaan eläneet kalvakkaat
Heillä ajan avain kultainen on
Avain menneitten tulevain koitosten
Kiveen kirjoitetuin kohtaloitten
On miljoona vuosista vierinyt taa
Sekasorrossa, raivossa käyden
On sielut toiveikkaat tahriintuneet
Kulkiessaan koston tietä myöden
Ovat nousseet syvyyksistä iäiset
Unen silmiltänsä luoden
Jäiset myrskynsä järviin langettaen
Meriin, metsiin ja laaksojen uomiin
Kaiken peittää jää, lumi, viima
Railoiks jäätiköt ulvoen halkee
Iäisten varjot kinokseen
Luo aurinko siintävä purppuraiseen
Tähyävät silmät leiskuvat
Ajan taakse kaikkeuden iäisyyden
Nähden kohtalon portit peitos kivien
Jotka raunion jäljiltä jäänee
En auringon enää milloin nousevan nää
Kalvenneet näystään iänikuiset
Seisahtuneet ajan porttien suuhun
Näky ihmiselon surkean kohtalon
Peitossa surun katkeraan kyyneleeseen
Kiven lail' kyynel vierähtää
Toivon tietä kaikkialta etsiessään
Kai kohtalo ihmisolennon
On sydämemme ja punainen huomen
Monumentiksi taistelevan ihmiskunnan
Ampuvat ylistykseksi taivaan
Muistokirjoitukseksi ihmisen
Sinkoavat uljaan Saturnuksen
Sinkoavat Marsin, Kuun, Venuksen
Uranuksen, Pluton, Neptunuksen
Muistoksi ihmissielun syöverin
Joka jättää jälkeensä elämän arvoituksen