Koitti aamu jolloin verhot ympärilläin
Oli siirrettyinä syrjään
Paistoi avaruuden kirkkaus selkein sätein
Näin karun kauneudessaan helmen
Kuin neito kaunein se vaanen istui hiljaa
Ei kauneudellaan syössyt tultakaan
Vain sängyn laidaltani taivaaseen mä katsoin
Totuus oli entisellään
Kiersi aurinkomme keltainen ja suuri
Nyt kuuta pienen pientä mustaa
Löi nuolet salaman huurteen hyisen rannan
Kipinänsä syksyn ruskaan
Kuinka elää kanssa kaiken voisin järjen
Joka ympäriinsä kääntyy
Kanssa elää voisin hiuksen hienon kärjen
Jolta pudotessaan nääntyy