Meri jäljet lyö luotoon.
Vaot kallion, ne aalto tehnyt on.
Myös myrkysää tarttuu Maijan muotoon
Ja Jannen silmiin leudot tuulet kiinni jää,
Meren ankara työ, heihin merkkinsä lyö,
Heihin merkkinsä lyö.
Oppii luodolla kielen. Sanat liikaa ois ja joutaa lauseet pois
Voi aavistaa vaimo toisen mielen.
Hän tuntee tuulen joka miehen matkaa saa.
Katsoo hän lähtijää.
Vielä tyyni on sää.
Vielä tyyni on sää.
Kun saapuu taas saaliineen hän - on kuin mies naistaan tuntisi enemmän.
Rannalle suurimmat siioistaan tuo huutaen - eivät ne karkaa! Suomusta nuo!
Katsetta arkaa vaimoon hän luo.
Karkeaa sarkaa kosketellen.
Kertoo mies terveiset myrskyjen.
Niin jatkuu tuo yhteinen työ taas kunnes saapuu tyynenä kesäyö.
Yhdestä katseesta mies ymmärtää vaimoaan
Kuinka hän pelkää tyrskyävää
Pohjoista selkää yksin kun jää.
Siis tyynnytelkää huomiset veet
Haltijat mies pyyhkii kyyneleet.
Oppii luodolla kielen.
Puhe turhaa on ja lause tarpeeton
Mies aavistaa liikkeet herkän mielen kun nousee aamu
Joka miehen matkaan saa.
Katse saattamaan jää.
Vielä tyyni on sää.
Vielä tyyni on sää