Ei Jumalaa, ei t??ll?...
Hiipii kuolemasi, l?hestyen saalistaan,
haalii vanhaan s?kkiins?, tulen
tuoreesta uhristaan.
Ei el?m?? kytev??...
J??htyy tulisija syd?mesi ??rell?,
tuhka karisee huomisaamun peitt?en.
Ja nousee surun monumentti kaiken
keskell?
ylle avunhuutojesi varjon heitt?en.
Yksin pystyynkuolleen mets?n keskell?.
Usva nousee hautapaikkojenne ymp?rill?,
ep?toivon ja kauhun k?mmenell?.
Jos kaikki onkin s??lim?tt? kaameaa,
sudentaival alkaa vapaudessa,
kun ei sylje kirkko moraaliaan ankeaa
etk? kylve en?? sairaudessa
Kun synkk? hetki ly?
ja kuulet mets?t kadonneet,
harmaanhopeana ennen kiilt?neet
veitset vereen ovat juopuneet.
Silm?t ihmism?isten hahmojen,
kylm?nkeltaisina tuijottaen...
Hiljaa, liikkumatta, odottaen,
matkaan viimeiseen saattaen.