Tälle talven kylmälle viimalle, veljet,
tälle tähdelle aamussa loistavalle.
Meidän maallemme, kodille, äitien vuoksi,
vuoksi kaupungin melskeen ja virtojen jäiden.
Me tuoppimme nostamme päivien koitolle,
onnelle myös eilisten.
Kun järvien pinta on jäinen ja kuollut
ja kun myrskyjen tanssi se metsissä käy,
me juomme ja puroista unia näämme
ja muistamme auringonlaskujen loimun.
Ja peittyvän talojen angervoon, liljaan
ja varjot ne vaeltavat.
Tälle hankemme jäälle ja hyiselle säälle,
näille leivästä taistellen eläville.
Näille puutteen poskista kovettamille,
noille patojen äärellä, vällyjen alla.
Näille haavoille meissä ja toivollemme.
Niin lempeinä onnesta tähtien aikaan
me maailman vihalta säästäisimme,
Ja tähtien alla me nousemme yhdessä,
harras on tunteemme pyhässä yössä.
Siis: näille ja maalle ja taivaalle, meille;
ylös tuoppimme nyt, toverit.