Oli hevoinen torilla markkina-aikaan,
tuo hevoinen torihin istui
Astui Antti-Juhani kohdakkoin paikalle
Antti-Juhani hämmästyi
Sen hevoisen tuuhea harja sai Antin
niin mielelle kauniille silloin
Oli merellä uima**a pienoinen valas,
tuo hirviö merehen suistui
Istui Antti-Juhani seljässä eläimen
Antti-Juhani kastui
Oli neito jo kuollut ja torttukin kuivunut
keralla luitten ja nahkan
Hän on Antti-Juhani, Antti-Juhani...
Hän on...
Kunnes sen tortun silt' neidolta pieneltä
poskeensa pisti ja söi
On aika jo muuttunut, Anttikin luutunut,
neito jo lahonnut kalmistossa
Ma astun murheissain yrttien keskellä,
pienoiset jalkani kastuu
On kuoleman varjo mun sielussani,
kunnes kyynelkin silmästäin tihkuu
Mä istun yksinäin ikkunalaudalla,
kaktuskin ajoittain kuihtuu
Mä muistelen Anttia neitoineen vielä,
mun käteni pullohon suistuu
On tarina pieni tää ystävistäin,
jotka nuorna ma omistin mielläin
Hän on Antti-Juhani, Antti-Juhani...
Hän on...
Kunnes sen tortun silt' neidolta pieneltä
poskeensa pisti ja söi