Seittemän oikein riviin, syntyi kallioon kivi. Äitiltä elämän ilo, isänsä sukunimi.
Ne pitkät pellot ei elättäny kauaakaan. Ei kiinnostanu koulut, poika halus laulaa vaan.
Pakkas reissumies reppunsa hyvin nuorena. Leipänsä pieninä muruina pitkin Suomea.
Tie pitkää ja kivistä, muut seuraavat rivissä jo odottamas vuoroonsa ja siivuunsa mun tilistä.
Mentävä sinne mis ei pendolinot pysähtele, maamme ytimeen pienemmille pysäkeille.
Juna kulkee syvälle Suomen sydämeen, matka jonka taitan päämäärää tärkeempi edelleen.
Suuret miehet nousee teoil esiin kansasta, säälii saa kuka vaan, mut kateus pitää ansaita.
Tie antaa mulle kaiken vaikka myös paljon vaatii. Siperia opettaa, no nii opettaa Pohjanmaaki.
Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.
Näillä teillä sydän tuntee, ota - anna jos tarjotaan.
Matka jonka kuljet, onni kaihtaa oikovaa.