on tähti kuin kevään aurinko ja planeetta itse Kevät
sen puistot ja lähteet, sen vuoret ja laaksot
ja varjoisat polut ja aavikot
On paratiisin palatsit ja merien alla moottorit
ne pitävät liikkeellä, elämän leikissä
satumaan maat ja kansat
Ei tänne tuu monikaan matkamies, ei löydä tai tohdi saapua
on matka niin pitkä, on vaaraisa tie
ja turva sen varrella vähäistä
Vaan yksi tulee ja pakenee läpi tuhanten tulien tunnelin
läpi kuilujen ajan ja voimien pyörteen
ja havahtuu lopulta laiva**aan
tuo aluksen patsaana liekkien alas kaukana erämaan piilossa
ja etsijäin tieltä hän pakenee kauas
ja aloittaa pisimmän matkansa
hän kuulee on vuorilla iätön nainen, kai mielipuoli tai tietäjä
hän pappi on tähtien Kronoksen
ja Mitran avainten kantaja
Löytääkö matkaaja määränsä, yksikään kerro ei tarina
vaan vuoret tietää ja polut kuiskii
he vuosia kulkivat yhdessä
Suunnitellen ja oppien, toisistaan voimaa imien
he sekoittaa toden, synnyttää tarun
he päättää nyt sodat saa loppua
On ruhtinaat suistuva istuimiltaan korkeilta ja kylmiltä
on kuninkaat sortuva, maailma muuttuva
portit on avoinna kaik**e