Tie viettää kohti merta, päällystämätön, kurainen Pystysuora kalliolaiva seilaa mastot natisten Jäykkään tuuleen, jäätyneeseen, kivisilmä tähyää Paha leijuu vetten yllä, rakastelee itseään Pieni piru muurin seinää vasten itkee itkuaan Näkymätön aurinko on sammunut kai apeuttaan Ei tästä maailmasta, rakkaani Ei me olla tästä maailmasta Kello seisoo paikoillaan hampaat rattaissa naristen Rantaliejuun kuollut lintu siipi päätä suojaten odottaa ja odottaa hetken joskus vaihtuvan ja kivilaivan murenevan tuulen karjuntaan Patsas puiston pimennossa
katsoo tyhjää astiaa Altaan jonka kerran rikkoi vihan paino vimma**aan Ei tästä maailmasta, rakkaani Ei me olla tästä maailmasta "Dialektiika**a on pohjimmiltaan kyse siitä, että jokaisen lauseen voidaan katsoa sisältävän oman negaationsa. Paradoksin luonteeseen puolestaan olennaisesti kuuluu, että se pirullisella tavalla käy aivan ajattelematta järkeen. Itse istun muurin harjalla ainoa**a mahdottoma**a maailma**a, katson tähtien verkkaista grand prixiä. Tiedän putoavani tonennäköisyyksien kentän läpi ymmärtämättä paralleeliaksioomaa koskaan."